Sinä olet toinen

Sinä olet aina toinen. Sinä olet toinen, koska sinä et pysty ymmärtämään elämääni samalla tavalla kuin minä. Sinä olet toinen, koska tulkitsen sinua aina oman elämäni kautta. Kasvonpiirteesi, ihonvärisi, pukeutumistyylisi ja puhetapasi saavat merkityksen aina aikaisemmin tapaamieni ihmisten kautta.

Elämän aikana tapahtuneet kohtaamiset ja lapsuuden perheen vaikutus ohjaavat asennoitumistani muihin ihmisiin. Elämänkokemukset pettymyksineen ja epäonnistumisineen muovaavat koko ajan minua ja vievät minua kauemmas itsestäni. Mitä kauempana olen itsestäni, sitä vaikeampaa minun on asettua toisen viereen.

On oikeastaan aika nurinkurista, että minun pitää lähteä tutustumisretkelle itseeni, voidakseni oppia tuntemaan muita ihmisiä. Eniten omaan suhtautumiseen toisiin ihmisiin vaikuttaa omien vanhempieni tapa elää kanssani. Olen imenyt vanhempieni asenteet itseensä ja näen todellisuuden vanhempieni silmien läpi. 

Todellisuus, jonka olen lapsena omaksunut, ei siis ole minun todellisuuteni, vaan se on vanhempieni todellisuus. Onneksi minulla on mahdollisuus kasvaa aikuiseksi ja ottaa elämäni haltuuni. Helppoa se ei ole, sillä vanhempieni sieluuni painama jälki on vahva.

(Onneksi on myös vanhempia, jotka ovat kyenneet antaneet lapsillensa tilaa kasvaa omaksi itsekseen jo lapsuuden ja nuoruuden aikana niin, ettei lasten tarvitse tehdä tätä matkaa aikuisena. Olen onnellinen niin näiden vanhempien kuin heidän lastensakin puolesta.)

Tutkimusmatkalla itseeni voin pikku hiljaa voi päästä syvemmälle ja alkaa erottaa oman elämäni pelot, toiveet ja unelmat vanhempieni elämästä, heidän peloistaan, toiveistaan ja unelmistaan. Näin pystyn elämään aina täydemmin omaa elämääni, pelätä omia pelkojani ja unelmoida omia unelmiani.

Oman itsensä löytämistä voisi kuvata uskonnollisella termillä uudestisyntyminen. Vanha minä kuolee, kun ulkoapäin asetetut toiveet ja tavoitteet menettävät otteen minusta. Samalla, kun alan tuntea itseäni, alan myös ymmärtämään eron itseni ja toisten ihmisten välillä. En enää ajattele toista ihmistä omien elämänkokemusteni kautta, vaan alan ymmärtää, että toisilla ihmisillä on oma elämänsä. Minulla ei ole oikeutta aliarvioida niitä, vaan heidän täytyy saada elää elämäänsä, jotta hekin voisivat syntyä uudestaan.

Sinä olet toinen ja vain sinä olet oman elämäsi asiantuntija, niin kuin minäkin olen oman elämäni asiatuntija. Kunnioittamalla sinun elämäsi ainutlaatuisuutta, voin löytää jotain ainutlaatuisuutta myös itsestäni ja antaessani sinulle tilaa olla oma itsesi, minustakin tulee täydellisempi minä.

Kristus on ylösnoussut – totisesti ylösnoussut!

Jeesuksen kärsimys ja kuolema ja Pitkäperjantai on ollut pääasia pääsiäisen  vietossa viimeiset 300 vuotta. Minusta on monesti tuntunut, että hiljaisen viikon jälkeen pääsiäinen on juhlittu. Pitkänperjantain jälkeen ei enää löydy uutta vaihdetta päälle, vaikka pääsiäisyönä ilon pitäisi olla suurimmillaan. Hiljaista viikkoa ei seuraakaan juhla niin kuin pitäisi.

Hiljaisen viikon tunnelmat pettymys, suru ja ahdistus avautuvat helpommin evankeliumeiden kertomuksista kuin ylösnousemuksen ilo. Varsinkin, kun evankeliumeissa ei hehkuteta ylösnousemusilolla, siitä on vaikea saada otetta. Evankeliumien ylösnousemuskertomusten vire on ilon sijaan pelokas ja hämmentynyt – lukuun ottamatta ehkä kertomusta Emmauksen kulkijoista.

Ylösnousemuskertomuksia lukiessa on muistettava, että evankeliumit on kirjoitettu aikana, jolloin ylösnousemus oli jo todellisuutta. Osa evankeliumien kertomukset Jeesuksen ja ihmisten kohtaamisista ovat kertomuksia ihmisten ylösnousemuskokemuksista. Evankeliumeiden kertomukset kertovat siitä muutoksesta, jonka ylösnousseen kohtaaminen oli saanut aikaan.

Evankeliumit ovat pullollaan parantumiskertomuksia ja kertomuksia ihmisten arkisen elämän muutoksesta. Evankelistat kertovat nimeltä esimerkiksi Sakkeuksesta, Martasta, Mariasta ja heidän veljestään Lasaruksesta, tullimies Matteuksesta sekä sokeasta Bartimaioksesta. Samoin he kertovat monista nimettömiksi jääneistä ihmisistä, kuten samarialaisesta naisesta Syykarin kaivolla, aviorikoksesta tavatusta naisesta ja ryöväristä ristillä. Näille kaikille ihmisille on yhteistä, että heidän elämänsä muuttui heidän kohdattuaan Jeesuksen.

Sakkeus tajusi rahan kirouksen, Lasarus siskoineen sai kokea, että Jumala on kuolemaakin voimakkaampi, tullimies Matteus sai kokea, että hänet hyväksytään hänet ammatistaan huolimatta, sokea Bartimaios sai nähdä maailman kirjaimellisesti uudessa valossa. Nainen Syykarin kaivolla sai kokea, miten ihmisten asettamat rajat eivät ole Jumalan rajoja ja aviorikoksesta tavattu nainen sai konkreettisen oppitunnin armosta.

Nämä kertomukset kertovat ilosta. Ne ovat kertomuksia toivosta, uudesta elämästä, myötätunnosta. Ne kertovat etsimisestä ja löytämisestä, ne kertovat eksyksissä olemisesta ja uuden suunnan löytämisestä, juuri niistä asioista, joita jokainen toivoisi omalle kohdalleen tulevan. Kertomusten ihmiset ovat kuin kuka tahansa meistä ilon hetkellä. Kaiken lisäksi nämä tunteet ovat yhtä tosia ja yhtä syviä kuin Jeesuksen seuraajien suru ja ahdistus heidän joutuessaan hautaamaan Mestarinsa. 

Ylösnousemuksessa Jeesuksen jakama myötätunto sai uuden muodon. Jeesuksen seuraajien kokema rakkaus kesti Mestarin kuoleman ja se alkoi elää uutta elämää Jeesuksen seuraajien keskellä. Tästä ulospäin suuntautuvasta rakkaudesta syntyi yhteisö, josta on kirjoitettu ihmetellen, miten he rakastavatkaan toisiaan.

Evankeliumeissa elää samalla kertaa muisto Nasaretin Jeesuksen elämästä ja usko ylösnousseeseen Kristukseen ja juuri siksi evankeliumit ovat niin tärkeitä. Evankeliumeista huokuu Jeesuksen ihmisiä kohtaan tuntema myötätunto ja kokemukset, että tämä sama myötätunto eli Jeesuksen kuoltua seurakunnan keskellä.

Jos halua löytää evankeliumeista ylösnousemusiloa, ei tarvitse siis muuta kuin kääntää muutama lehti hiljaisen viikon tapahtumista taaksepäin ja lukea ihmisten kokemuksista. Siinä on ylösnousemusiloa vaikka muille jakaa!

Kristus on noussut kuolleista – totisesti ylösnoussut!

Ristin tie kuolemasta elämään

Hiljainen viikko johdattaa meitä kohti ristiä. Seuraamme Jeesuksen elämän viimeistä viikkoa ja hiljennymme pohtimaan ristin merkitystä. Tässä siitä, mitä itse ajattelen Jeesuksen rististä

Jumala on minulle ennen kaikkea rakkaus. Tämä rakkaus tuli käsin kosketeltavasti esille Jeesuksen toiminnan kautta. Jeesuksen toimintaa voisi mielestäni kuvata sanalla myötätunto. Hän kohtasi ihmisiä ja pystyi samaistumaan heidän tunteisiinsa ja elämäntilanteisiinsa. Luukas sanoo, mielestäni Jeesuksen ohjeen hyvin: Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa, Luuk 6:36. Matteus käyttää armahtaa sanan tilalla ajatusta täydellisyysestä. Tekstiyhteydestä voi kuitenkin lukea, että Matteuksen olla täydellinen (Matt 5:48) tarkoittaa samaa kuin Luukkaan armahda.

Kertomukset Jeesuksen suhtautumisesta ihmisten elämäntilanteisiin osoittaa, että hän todella halusi auttaa heitä. Jeesus samaistui ihmisten elämäntilanteisiin. Tästä on esimerkkeinä samarialainen nainen, Marian ja Martan suru Lasaruksen kuoltua. Monen sairaat ja vammautuneet saivat avun, koska Jeesus pystyi samaistumaan heidän ahdinkoonsa.

Jeesus joutui moniin vaikeisiin tilanteisiin valtaapitävien kanssa, koska hän jääräpäisesti halusi tehdä hyvää kaikille. Valtaapitävien vastustuksesta huolimatta hän teki sitä, minkä hän koki oikeaksi, Jumalan tahdon mukaiseksi. Hän rakasti ihmisiä niin paljon, ettei välittänyt edes kuoleman vaarasta, joka häntä uhkasi. Tärkeintä oli, että Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu ihmisten keskuudessa.

Jeesuksen seuraajat tulkitsivat Jeesuksen elämän tieksi muodonmuutokseen, muutokseen Jeesuksen kaltaiseksi Jumalan valtakunnan arvojen toteuttajaksi. Samoin kuin Jeesuksen seuraajat eivät ajatelleet Jeesuksen toimineen omin avuin, ei muodonmuutoskaan ole mahdollinen ilman Jumalan läsnäoloa elämässä. Tätä Paavalikin tarkoitti kirjoittaessaan: ”Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.” ( Gal 2:19-20).

Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus toimivat kielikuvana ihmisen muodonmuutoksesta, vanha minä kuolee ja uusi herää henkiin. Ylösnousseen Kristuksen läsnäolon kautta meillä on mahdollista muuttua Jumalan valtakunnan toteuttajiksi, omin avuin se on mahdotonta. Kristus kutsuu meitä panemaan toivomme Jumalaan, jopa silloin kun olemme kohtaamassa väkivaltaa ja painostusta, julmuutta ja kuolemaa. Jumala tuntee ja kärsii meidän kanssamme ja johdattaa meidät kuolemasta elämään.

Tällaista tämä nyt vain on

Jälleen kerran sama juttu. Nyt Tallinkin henkilöstöpäällikkö on sitä mieltä että naisten pitäisi tarkkailla juomistaan Ruotsin laivoilla, kun kaikki kyllä tietävät, mihin se voi johtaa. Eli naisten raiskaamisten lisääntyminen on naisten syytä. Samalla tavalla ajatellen rasismi on tummaihoisen syytä, hiljaiset lapset oikein kerjäävät tulevansa kiusatuksi koulussa. Homoseksuaalit ovat homoseksuaaleja siksi, että heitä voisi syrjiä. Köyhiä on siksi, että rikkailla olisi joitakin pompotettavana.

Edellä mainituissa tilanteissa on yhteistä se, että ajatukset ovat valtaa käyttävien ajatuksia. Miehillä on voimiensa kautta valta naisiin. Suomessa valkoihoisilla on enemmistönsä turvin valta muun värisiin. Hiljaiset oppilaat jäävät aina äänekkäämpien jalkoihin ja homoseksuaalit vähemmistönä ovat aina heikommassa asemassa. Niin ja köyhillä ei ole rahaa pitää puoliaan.

Yhteiskunnat kautta maailman ovat enemmistön tai voimakkaimpien johtamia yhteiskuntia ja johtajat määrittelevät, mikä on oikein heidän yhteiskunnassaan. Oman yhteiskunnan ”normaaleihin” kuuluminen on lottovoitto, muilla ei sitten menekään niin hyvin.

Tallinkin henkilöstöpäällikön ajatus naisten syyllisyydestä raiskatuksi tulemiseen on eittämättä sovinistinen. Tottakai hänen on kannettava vastuu sanomisistaan, mutta toisaalta on muistettava, että elämme sovinistisessa yhteiskunnassa. Pelkästään lukemalla lehtiä ja kuuntelemalla miesten puheita, voisi kuvitella, että näin pitääkin ajatella.

Mitäs jos pysähtyisimme hetkeksi. Pysähtyisimme ja ajattelisimme asiaa toisesta näkövinkkelistä, naisten, eriväristen ihmisten, hiljaisten lasten, homoseksuaalien tai taloudellisten vaikeuksien keskellä kamppailevien ihmisten näkökulmasta. Maailma näyttää aivan erilaiselta, kun menee näiden ihmisten paikalle. Miltä tuntuisi elää alistettuna tai kiusattuna? Miltä tuntuisi koko elämänsä kuulla siitä, että on vääränlainen?

Kumpi tässä oikeastaan tarvitsisi enemmän huomiota, ne ihmiset, jotka kävelevät toisten yli vai ne joiden yli kävellään? Suurempi muutos tapahtuu silloin kun, ne jotka eivät huomaa toisia joutuvat pysähtymään. Maailmassa on paljon mieleltänsä sairaita ihmisiä, joita on mahdotonta auttaa, mutta vieläkin enemmän on heitä, jotka eivät vain tajua, että yhteiskunnan pelisäännöt ovat pielessä. Heidät on kasvatettu elämään yhteiskunnan pelisääntöjen mukaan ja heidät pitäisi vain pysäyttää, jotta he näkisivät yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden ja epätasa-arvoisuuden.

Joillekin pysäyttäjäksi riittävät lehdissä olevat kuvat tai kirjoitukset. Toiset tarvitsevat järeämpiä keinoja. He tarvitsevat henkilökohtaisen kokemuksen hyväksynnästä, myötätunnosta ja rakkaudesta. Vanha sanonta kuuluu: ”jos et pysty sanomaan sitä kirjoita se. Jos et pysty kirjoittamaan siitä, piirrä se? Jos et pysty piirtämään sitä, näytä se.” Toisen ihmisen läsnäolon ja läheisyyden merkitystä ei pidä koskaan aliarvioida.

Osoittamalla ihmisille, että voima ja valta eivät ole se tie, jonka kautta elämästä tulee onnellista. Osoittamalla heille rakkauden ylivoimaisuus maailma muuttuu ja siitä tulee todella parempi paikka. Monille tuon oivaltaminen tapahtuu kantapään kautta, mutta parempi niin kuin ei ollenkaan.