Maailma muuttuu Eskoseni!

Vietimme joulupäivää perheen kanssa katsoin elokuvia televisiosta. Kaksi niistä jäi kaikkein parhaiten mieleni WALL-E ja Tähtivieras Dave. WALL-E on elokuva robotista joka päätyy maasta lähteneelle evakuointialukselle seuratessaan toista robottia, johon se on rakastunut. Tähtivieras Dave on Eddie Murphyn tähdittämä kertomus avaruusaluksesta, joka tulee maahan pelastaakseen oman planeettansa.

Sinänsä elokuvien juonilla ei ole merkitystä, sillä elokuvista huomaamani asian voisi löytää monista muistakin elokuvista, mutta olkoon nämä elokuvat esimerkkinä löytämästäni inhimillisestä piirteestä. Kummassakin elokuvassa oli rooli, joka yritti noudattaa annettuja ohjeita kirjaimellisesti loppuun asti. WALL-Essä oli autopilotti, joka vielä 700 vuoden jälkeenkin pyrki pitämään kiinni annetuista ohjeista. Tähtivieras Davessa oli yksi avaruusaluksen jäsenistä, joka halusi pitää kiinni heille annetusta tehtävästä ja unohtaa kaiken ympärillä olevan.

Ohjeisiin takertuneet roolihahmot ovat elokuvissa niitä, jotka pyrkivät säilyttämään vallitsevat olosuhteet oli tilanne mikä tahansa. Ominaista heille on se, että he eivät pysty ymmärtämään tilanteiden muuttumista, vaan he ovat takertuneet kynsin ja hampain annettuun tehtävään tai ohjeeseen.

Näissä elokuvissa on aina myös rooli, joka tahtomattaan, oman sisäisen palon tai hullun rohkeutensa takia vähät veisaa säännöistä ja ohjeista. Usein juuri tämä säilyttäjien mielestä hullu on se sankari, joka lopulta selvittää tilanteen.

Niin elokuvissa kuin monilla muillakin elämänaloilla voi nähdä, että on kahdenlaisia ihmisiä. (Kirjoitan tämän vaikka huomaan sortuvani vihaamaani ihmisten lokeroimiseen.) Tekemä jaottelu on kuitenkin niin selvää ja läpi ihmislajin käyvä jaottelu, että uskallan tehdä sen lokeroimisesta huolimatta.

Kyse on siitä, olemmeko ulkoa- vai sisältäpäin ohjautuvia ihmisiä. Ulkoapäin ohjautuvat ihmiset ovat niitä, jotka etsivät valmiita sääntöjä elämänsä ohjeiksi. Heille on tärkeää, että toimitaan yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan. Kukaan ihminen tai mikään elämäntilanne ei oikeuta toimimaan ohjeitten vastaisesti. Nämä ihmiset pitävät yleisiä sääntöjä tasa-arvon takeena ja yhteisen elämän edellytyksenä.

Sisältäpäin ohjautuvat ihmiset toimivat intuition ja tunteitten vaikuttamina. Heille yhteisön säännöt ovat hyviä niin kauan kuin ne tuovat yhteisölle hyvää. Silloin, kun niistä tulee haittaa yhteisön jäsenille, ne on heitettävä romukoppaan. Sisältäpäin ohjautuvat toimivat ihmisen sisäisen moraalilain mukaan, kun ulkoapäin ohjautuvat tarvitsevat ulkoisen lain elämänsä ohjeeksi.

Vaikka ihmiset näillä kahdella eri tavalla elämään reagoivatkin, ei ihmisiä voi lopullisesti lajitella näihin ryhmiin. Uskon nimittäin, että ulkoapäin suuntautuminen on tapa suojautua ihmisen sisällä olevalta ristiriidalta. Kun ihmisen sisäinen maailma on epäjärjestyksessä, pitää jostain saada järjestystä. Ehkä juuri siksi uskonnollisuus on monesti vahvasti osana mielenterveysongelmista kärsivien elämää. Suoraviivaisella pelastusnäkymällä varustettu uskonnollisuus antaa ulkoista turvaa sisäisessä kaaoksessa.

Uskon, että ihminen voi muuttua ulkoapäin suuntautuvasta sisältäpäin suuntautuvaksi. Mutta se voi tapahtua vain sellaisten tapahtumien kautta, missä ennen valheellista turvaa tuoneet rakennelmat sortuvat. Vain silloin, kun ihminen joutuu asettamaan oman elämänsä perusteet kyseenalaisiksi, voi syntyä jotain uutta.

Olen joskus miettinyt, että vain suuri järkytys tai ahdistus voi saada muutoksen aikaan. Nyt olen alkanut ajatella, että muutosvoimana voi olla myös rakkaus. Yhtä lailla kuin kielteiset kokemukset voivat laittaa ihmisen miettimään elämäänsä uudestaan, myös myönteiset kokemukset voivat saada muutosta aikaiseksi.

Tähän myönteiseen muutosprosessiin kannustaminen on mielestäni kristinuskon sanoman ydin. Helvetillä ja rangaistuksilla pelottelun aika on ohi, sillä se ei missään nimessä ollut Jeesuksen tapa toimia, enkä siten usko sen olevan myöskään Jumalan tahto.

Maailma on muuttunut menneiden vuosisatojen aikana aina vain inhimillisemmäksi ja paremmaksi. Tämä muutoksen alullepanija on Jumala, joka vaikuttaa ihmisten välisissä suhteissa levittäen hyväksyntää, oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Muutosprosessi on hidas, koska ihmismieleen kuuluu muutosvastarintaa, eivätkä kaikki ihmiset ole valmiita muutokseen tuosta vain, jos koskaan. Mutta ihminen kerrallaan se on mahdollista ja se tapahtuu siten, että ensimmäiset muuttujat olemme sinä ja minä. Ilman omaa panosta, mikään ei muutu paremmaksi. On turha odottaa parempaa maailmaa, jos ei ole valmis tekemään sen eteen töitä.