Kun hyväntekeväisyys ei riitä

Hyväntekeväisyyttä harrastavia ihmisiä yleisesti pidetään hyvinä ihmisinä. Mitä enemmän joku antaa hyväntekeväisyyteen, sitä parempi ihminen hän näyttää olevan. Varsinkin, jos hyväntekeväisyyskohde on mediaseksikäs, arvostus on taattu.

Luin eräästä kirjasta seuraavanlaisen kertomuksen. Eräs mies, jonka kylä oli joen rannalla, seisoskeli katsomassa joelle ja huomasi virrassa ajelehtimassa vastasyntyneen lapsen. Hän huudahti kovaan äänen ja hyppäsi pelastamaan vauvaa. Seuraavana päivänä eräs toinen kyläläinen pelasti myös vauvan joesta. Viikon kuluttua kyläläiset olivat jo pelastaneet kymmeniä lapsia ja he olivat muodostavat ryhmiä, jotka seurasivat jokea vauvojen pelastamiseksi. Yhtenä päivänä ensimmäisen vauvan pelastanut mies lähti yläjuoksulle. Häneltä kysyttiin paheksuen, miksi hän jättää oman paikkansa pelastusryhmässä. Mies vastasi, että hän menee katsomaan yläjuoksulle, kuka lapsia jokeen heittää ja yrittää estää häntä tekemästä sitä enää.

Tarinassa tuntuu tyrmistyttävältä, että kenenkään mieleen ei tullut heti lähteä katsomaan, mistä vauvat oikein tulevat, vaan he pyrkivät vain pelastamaan vauvat. Yhtä tyrmistyttävää siinä on se, että miehen halua lähteä tutkimaan vauvojen lähtöpaikkaa kritisoitiin.

Mutta kaikessa älyttömyydessään tarina on hyvin tosi. Ihmiset toimivat juuri tuon kylän asukkaiden tavoin. Teollistuneiden maiden hyvinvoinnista nauttivat asukkaat ovat valmiita antamaan hätäapua. He ovat valmiita olemaan hyväntekijöitä, mutta kun joku lähtee tutkimaan toisten ihmisten huono-osaisuuden syitä, hän saa kritiikki osakseen. 

Joku voi sanoa, että eikö ole parempi antaa rahaa hyväntekeväisyyteen kuin olla antamatta kokonaan. Kyllä näin ehdottomasti on, mutta todellista muutosta ei saada aikaan, jos kukaan ei puutu yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen, jonka takia köyhät ja valtaa pitävien puristuksessa olevat ihmiset joutuvat kärsimään.

Totuus on, että köyhyyttä ei poisteta hyväntekeväisyydellä, huumekauppaa ei poisteta hyväntekeväisyydellä. Ihmisten välistä epätasa-arvoakaan ei poisteta hyväntekeväisyydellä. Ainoa asia, johon hyväntekeväisyys todella auttaa, on hyväntekeväisyyttä tekevien ihmisten syyllisyys. Tietenkin hyväntekeväisyys auttaa joidenkin ihmisten elämää, mutta itse ongelmia se ei poista.

Suomi ja maailmaa on täynnä esimerkkejä, jotka kertovat karua kieltään siitä, miten niillä, joilla on rahaa, on myös valta. Rahan avulla valta-aseman saaneet käyttävät pienempiä röyhkeästi hyväkseen. Juuri uutisissa on kerrottu Turun Osuuskaupan tavasta pyytää tavaroiden toimittajilta markkinointirahaa. Itselleni tuli tuosta uutisesta mieleen mafian harrastama suojelurahan kerääminen.

Ylikansallisien yhtiöiden tapana on käyttää ihmisiä omien voittojensa maksimoimiseksi. On sitten kyse pohjavedestä, kahvista, tupakasta, viljasta tai puusta ylikansalliset yhtiöt polkevat ihmisten oikeuksia päättää omasta elämästään. Ympäri maailmaa ihmisiä ajetaan tilanteisiin, joissa heillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin myydä elämänsä luonnonvaroja tai muuta hyvää havitteleville yhtiöille. Ihminen ei ole paljonkaan arvoinen, kun on kyse voittoa tavoittelevien yhtiöiden tarpeista.

Ihmiskunnan ongelmat ovat siis rakenteellisia, eivät taloudellisia. Rahaa ja vaurautta maailmassa on kaikkien ihmisten tarpeisiin, Ongelmana on, että vauraus ei jakaudu tasan ihmisten kesken. Rakenteellisiin ongelmakohtiin on vain vaikeaa puuttua. Toisaalta voi olla niin, että yksityiset ihmiset eivät huomaa ympärillään olevaa epäoikeudenmukaisuutta, koska ovat niin tottuneet siihen. Kertomuksen kyläläisetkin keskittyivät ennemmin vauvojen pelastamiseen kuin sen selvittämiseksi, olisiko olemassa keinoja vauvojen jokeen heittämisen lopettamiseksi. Toisaalta taas voi olla niin, että monet ihmiset kokevat, ettei heillä ole mahdollisuuksia muuttaa yhteisöään.

Nasaretin Jeesuksella ei ollut mahdollisuutta harrastaa hyväntekeväisyyttä, mutta hänellä oli suunnaton halu toteuttaa Jumalan valtakunnan arvoja oman yhteisönsä keskellä. Jeesus koki tehtäväkseen näyttää yhteisölleen tilanteet, missä ihmisarvoa poljetaan. Jeesuksen opetuksen ytimessä oli havainto, että epäoikeudenmukainen ja epätasa-arvoinen, ihmisiä lokeroiva ja ihmisiä marginaaliin työntävä yhteisö on aina sairas. Jeesus osoitti omalla elämällään myös, että jokaisen ihmisen toiminnalla on merkitystä. Jeesus osoitti, että pieni ihminen voi tehdä suuria asioita, jos hän vain uskoo asiaansa.

Yhteisö kärsii aina yhtä paljon kuin sen sairain jäsen. Niin kauan, kun länsimaisessa yhteiskunnassa ei oteta kaikkien ihmisten tasavertaisuutta todesta, yhteiskunta kärsii. Niin kauan kuin toisia ihmisiä pidetään egon nostamisen tai rahapussin kartuttamisen apuvälineinä, niin kauan yhteiskunta sairastaa. Täydellistä maailmaa ei maanpäälle koskaan saada, mutta paljon parempaan meillä kyllä on mahdollisuus päästä, jos vain haluamme.


________________________________________________________________

Lisätty 28.2.2014
Haluan tehdä kirjoitukseeni lisäyksen selventääkseni ajatuksiani. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että hyväntekeväisyys olisi turhaa tai että siitä pitäisi luopua. Olen sitä mieltä, että niin kauan kuin maailmassa raha ja ahneus ohjaavat rakkautta enemmän ihmisten elämää, varallisuus ei koskaan jakaudu tasan ja heikoimmassa asemassa olevia on autettava.

Olen halunnut korostaa blogillani ihmisten vastuuta yhteisestä hyvästä. Tämä vastuu näkyy maailmassa tällä hetkellä heikompien auttamisena ja toivottavasti aina enemmän ja enemmän yhteiskunnallsten epäoikeudenmukaisten rakenteiden murtamisena. Mitä enemmän ihmiset panevat voimavaroja yhteyskunnallisten ongelmien syiden ratkaisemiseen, sitä vähemmän tarvitsee antaa ensiapua hyväntekeisyyden kautta.

Jos ihmisille kehittyvissä maissa annetaan todelinen mahdollisuus muokata omaa elämäänsä niin talouden kuin ajatustenkin tasolla, heillä on yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään kuin kenellä tahansa länsimaisissa.

Yhdenvertainen Jumalan edessä, mutta miten on ihmisten laita

Laitanpa minäkin lusikkani soppaan, nimittäin keskusteluun yhdenvertaisesta avioliittolaista. 

Keskustelua homoseksuaalisuudesta käydään keskellä yhteiskunnallista muutosta, jossa vanha ja uusi käyvät keskinäistä kamppailua paremmuudesta. Toisaalla ovat yhteiskunnalliset vanhaa säilyttävät voimat, jotka kokevat homoseksuaalisuuden edelleen tabuna, johon ei saa koskea tikullakaan. Toisaalla ovat ihmiset, jotka elävät tätä aikaa ja kokevat elämän moninaisuuden olevan osa elettävää todellisuutta.

Näistä lähtökohdista käsin ihmiset etsivät myös perusteluja kannalleen. Usein perusteluja etsitään lopputulos mielessä, eikä anneta perusteluksi otettujen tekstien ja ajatusten puhua omaa kieltään.

Näin voi käydä myös silloin, kun Raamatusta etsitään perusteluja homokielteiselle asenteelle. Pureutumatta Raamatun tekstien todelliseen sisältöön, on otettu yksittäisiä jakeita, joilla on voinut pönkittää omaa kantaansa. Käsitys Raamatusta vaikuttaa siis siihen, millaisia vastauksia sieltä löytyy.

Konservatiivien perustelut nousevat siitä lähtökohdasta, että Raamattu on jumalallinen kirja. Luterilaisen opin mukaan Raamatulla ei ole jumalallista arvoa. Raamattu kertoo Jumalasta, mutta ei itse ole jumalallinen. Tästä syystä minun on ollut vaikea ymmärtää, että jotkut kristityt ennemmin seuraavat Raamatusta löytyviä yksittäisiä jakeita kuin Jeesuksen opetuksia. Jeesuksen jumalisuutta ei varmaankaan kukaan kristityksi itseään kutsuva aseta epäilyksen alaiseksi.

Raamatun tekstien painoarvo on erilainen, riippuen siitä, mitä näiden tekstien lukija niistä ajattelee. Samoin oli Lutherilla aikoinaan ja niin on myös jokaisella kristityllä, joka on päässyt itse lukemaan Raamattua. Minä itse annan Jeesuksen opetuksille erityisen painoarvon, sillä uskon kuulevani Jeesuksen elämässä Jumalan tahdon ilmaisun. Jeesuksen sanoissa ja teoissa konkretisoituu Jumalan ehdoton rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan. Jeesuksen sanoissa avautuu kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus Jumalan silmissä.

Keskustelussa yhdenvertaisesta avioliittolaista ei ole vain uskonnollinen kysymys, eikä kysymys Raamatun tulkinnasta, vaan kannanotoissa tulee näkyviin keskustelijoiden ihmiskäsityksen perustana olevat asenteet ja arvot. Tällä hetkellä käytävän keskustelun pointti on siinä, pidetäänkö kiinni ihmisen oikeudesta omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa vai annetaanko historian hämäristä nousevien ennakkokäsitysten vaikuttaa tämän päivän ihmisten elämään?

Maailman kaunein sana

Mikä on maailman rumin sana? Onko se jokin monista kirosanoista tai sana joka kuvaa epäonnistumista, epätoivoa tai jotain muuta negatiivista tunnetta? Jokaisella taitaa olla omansa.

Minusta maailman rumin sana on minä. Minä eristää ihmisen toisesta. Minä sanoo, miten asiat ovat. Minä on aina oikeassa ja minä ei pysty kuuntelemaan muita.

Mikä sitten on mielestäni maailman kaunein sana? Joku ehkä sen jo arvasikin. Se on Sinä. Sinä on peili, jossa Minä saa muodon. Sinä on tila, jossa Minä voi hengittää ja Sinä on voima, jolla Minä löytää itsensä.

Rakkaus on mielenkiintoista. Jotta osaisi rakastaa toista, pitää ensin oppia tuntemaan itseään, mutta itseään ei opi tuntemaan ilman toista. Sinä siis toimit minulle peilinä, jotta oppisin tuntemaan itseäni ja siten pystyin myös rakastamaan sinua.

Rakkaus on myös siitä mielenkiintoinen juttu, että toista ei voi rakastaa muuten kuin antamalla hänen olla oma itsensä. Rakkaus ei aseta rajoja, rakkaus ei pyri muuttamaan toista omien toiveiden mukaiseksi, vaan etsii tapoja ja mahdollisuuksia antaa toiselle tilaa tulla omaksi itsekseen.

Maailman kaunein sana on sinä, sillä minä olen olemassa vain jos sinä olet vierelläni.

Progressiivisen kristillisyyden teesi no. VIII, kutsu Jumalan valtakunnan kansalaiseksi

Progressiivisen kristillisyyden kahdeksannen teesin mukaan progressiiviset kristityt sitoutuvat elinikäiseen oppimiseen, myötätuntoon ja epäitsekkääseen rakkautee.

Jeesuksen julistuksen keskeisen tehtävä oli kutsu tielle kohti muutosta. Mutta Jeesukselle tiellä oleminen ei merkinnyt ainoastaan paikan vaihtamista. Jeesus kutsui kohtaamiaan ihmisiä tielle Jumalan valtakuntaan.

Progressiivisessa kristillisyydessä painotetaan elämän kristittynä olevan jotain muuta kuin suoraan Raamatusta nostettujen vaatimusten täyttämistä ja tuonpuoleisuudessa saatavan palkkion odottamista, jotka molemmat ovat hyvin staattisia asioita. Kristityn elämä progressiivisen teologian mukaan on elämää Jumalan yhteydessä. Jumalan läheisyys muuttaa Jumalaan turvautuvaa tässä hetkessä enemmän Jumalan kaltaiseksi.

Muutos on mahdollista vain, jos säilyttää avoimen asenteen elämään. Elämän sementoiminen erilaisin totuuksiin kaventaa todellisuutta ja elämästä tulee suljettu rakennelma, johon ei kuulu muutosten tekeminen. Todellisuuden jähmettäminen tiettyihin näkemyksiin ja uskomuksiin estää ihmistä näkemään elämää sen moninaisuudessa. Toisaalta asenne luo kyllä turvallisuutta, mutta joustavuuden puuttuessa elämä voi jossain vaiheessa käydä raskaaksi.

Avoin asenne todellisuudelle avaa mahdollisuuden kasvulle ja muutokselle. Maailma ei ehkä näyttäydy niin turvalliselta kuin suljetun rakennelman puitteissa, mutta Jumalan läheisyydessä ei tarvitse pelätä. Oppiminen ja muutos ovat siis asennekysymyksiä. Jos et halua oppia, kukaan ei voi auttaa sinua. Jos olet päättänyt oppia, kukaan ei voi estää sinua oppimasta.

Yksi merkittävä muutosvoima progressiivisessa ajattelussa on keskittyminen ortodoksian sijaan ortopraksiaan. Tämä tarkoittaa, että oikean opin varjelun sijaan progressiivisesti ajattelevat kristityt keskittyvät oikeaan toimintaan. He seuraavat Jeesuksen opetuksia ja esimerkkiä oikeasta suhtautumisesta toisiin ihmisiin. Jeesuksen esimerkkiä seuraten he pyrkivät asettamaan ihmisen joka tilanteessa etusialle.

Myötätunto on siis progressiivisen ajattelun lähtökohta. Usko Jumalaan ehdottoman rakkauden lähteenä pitäisi johtaa progressiivisen ajattelun mukaan ihmisiä toimimaan samalla tavalla. Rakkaus, joka ei aseta ehtoja on todellista rakkautta. Se, että pyrkii muuttamaan toista oman käsityksen mukaiseksi, ei ole todellista rakkautta, vaikka jokainen lankeaakin silloin tällöin tähän harhaan.

Monille kristillisille ryhmille on tyypillistä, että ne ovat normittaneet oikean tavan elää. Usein näiden ryhmien asettamat ehdot koskevat sitä, mihin asioihin ihmisen pitää uskoa ja millainen ihmisen pitää olla, jotta olisi hyväksytty. Miten samalla hetkellä voi sanoa, että Jumala on rakkaus ja asettaa sitten tälle rakkaudelle ehtoja, on jäänyt minulle suureksi arvoituksesi.

Progressiivisen kristillisyyden kahdeksas teesi kertoo oikeastaan matkasta. Kun kristityn asenteena on sitoutuminen elinikäiseen oppimiseen, hän alkaa pikku hiljaa nähdä maailmaa Jumalan silmin. Jumalan silmin nähtynä maailma tarvitsee kaikkein eniten myötätuntoa, josta lopulta kumpuaa epäitsekäs rakkaus.

Tämä ketjureaktio on samalla laajeneva kehä. Sitä mukaan, kun uudet ihmiset lähtevät matkalle, he saavat omalla toiminnallaan lisää ihmisiä mukaan. Näin Jumalan valtakunta saa sijaa ja maailma muuttuu.

Progressiivisen kristillisyyden teesi no. VII, viljele ja varjele!

Progressiivisen kristillisyyden seitsemäs teesi kuluu seuraavasti: progressiiviset kristityt pyrkivät suojelemaan ja ylläpitämään luomakunnan eheyttä.

Jumala loi maailman hyväksi. Kaikki, mitä hän teki, oli hyvää. Kuitenkin tänä päivänä ihminen omassa viisaudessaan ja kaikkivoipaisuudessaan haluaa määritellä kaiken, niin hyvän kuin pahan Jumalan puolesta. Ihminen haluaa olla Luojansa kaltainen. Ja kaikki ei enää yhtäkkiä olekaan hyvää.

Jumala antoi ihmiselle tehtävän viljellä ja varjella. Maailma ympärillä näyttää, miten hyvin ihminen on hoitanut Jumalalta saamansa tehtävän. Tämä tehtävä oli samalla informaatiota ihmiselle. Tehtävän myötä Jumala kertoi, että tämä on se alue, jolle ihminen kuuluu. Ilman luontoa ei ole ihmistä.

Juutalaisuudesta kristinuskoon periytynyt ajatus lineaarisesta aikakäsityksestä tuo merkittävän lisän ensimmäisen uskonkappaleen sisältöön, jossa tunnustetaan usko Jumalaan maailman luojana. Riippuen siitä, miten Raamattua tulkitaan, ihmisen tehtävä luonnon varjelijana saa erilaisen painotuksen.

Jos Raamattua luetaan historian kirjana, luomiskertomuksista tulee historian oppitunteja ja samalla myös Jeesuksen toinen tuleminen tulee olemaan historiallinen tapahtuma. Karrikoidusti sanoen tästä seura se, ettei luonnon suojelemisellakaan ole niin väliä, koska jossain vaiheessa maailma kuitenkin tuhoutuu. Vaikka edellä esittämäni ajatus onkin suomalaisessa kulttuurissa harvinaisempi, varsinkin yhdysvaltalaisissa kreationistipiireissä se on hyvin paljon kannatusta saanut ajatus. Toisaalta ajatus antaa hyvän ”raamatullisen perustelun” olla tekemättä mitään luonnon hyväksi.

Jos Raamatun kertomuksia luetaan vertauskuvallisina kertomuksina ihmisten kokemuksista, niin luominen kuin Jeesuksen paluu näyttäytyy aivan toisessa valossa. Progressiiviset kristityt uskovat Raamatun kertovan monissa kohdin historiallista tapahtumista, mutta että siinä on myös tekstejä, jotka on tulkittava vertauskuvina.

Tällaisia ovat monille progressiivisille kristityille niin luomiskertomukset kuin Jeesuksen toinen tuleminenkin. Jos luomiskertomukset ja Jeesuksen paluu tulkitaan progressiivisella tavalla, luonnonsuojelu ja ympäristön vaaliminen näyttäytyy aivan eri mittaluokan asioina. Miten käy tulevien sukupolvien, jotka joutuvat elämään hyväksikäytetyssä ja saastuneessa maassa, jonka heille jätämme? Miten käy eläinten jotka ajetaan pois asuinsijoiltaan ihmisen rahanhimon takia? Miten luonnon tasapaino muuttuu ihmisen syytämien saasteiden vaikutuksesta?

Motivaatiomme tehdä jotain luonnon suojelemiseksi nousee omasta suhteestamme luontoon. Onko luonto vain hyväksi käytettävää raaka-ainetta vai uskommeko, että kohtalomme on sidottu luonnon kanssa yhteen? Siinä on tuhannen taalan kysymys, kun ajatellaan ihmisen elämän jatkumista maapallolla.

Suomen luterilaisen kirkon vuonna 2008 julkaisema ilmasto-ohjelma kuvaa mielestäni hyvin myös progressiivisen teologian käsitystä Jumalan, ihmisen ja luonnon suhteista. Ohjelman teologiset lähtökohdat on ryhmitelty neljään eri kokonaisuuteen. Olen liitänyt ne tähän suoraan ilmasto-ohjelmasta. Jos joku haluaa lukea koko ohjelman, se löytyy tästä. Antakoon nämä ajatukset meille intoa tehdä oma osuutemme luonnon säilyttämiseksi.

1. Jumala on yhtä aikaa läsnä luodussaan ja sen tuolla puolen. Jumala on lähellä antaen ihmiselle toivoa, joka estää lamaantumasta haasteiden edessä.

2. Kiitollisuus: luomisen lahjoista ja kiitollisuudesta nouseva rakkaus saavat toimimaan luonnon hyväksi. Jumalan kohtaaminen luonnon hiljaisuudessa ja kauneudessa on monille suomalaisille tärkeä osa hengellisyyttä.

3. Kunnioitus: luomakunta on osallinen Luojansa pyhyydestä, mutta luonto ei ole jumala, kyse ei ole panteismistä, siitä että kaikki olisi jumalaa. Siihen mitä ihminen pitää pyhänä hän suhtautuu kunnioittaen ja ihmetellen. Kunnioittava asenne rajoittaa ihmisen ahnetta taipumusta riistää luonnonvaroja.

4. Kohtuus: kristilliseen uskoon kuuluu myös yksinkertainen elämäntapa, jossa olennaiset asiat erottuvat. Korostaessaan kohtuutta kristinusko muodostaa vastavoiman ylikorostuneelle kulutuskulttuurille. Jeesuksen julistus merkitsee kutsua kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen ja jatkuvaan kilvoitteluun. Hiljaisuus ja rukous antavat eettiselle toiminnalle voiman ja suunnan