Progressiivisen kristillisyyden teesi no. V, uteliaisuus on Jumalan lahja

Progressiivisen kristillisyyden viidennen teesin mukaan tiedonhalu on Jumalan lahja ja avoimet kysymykset arvokkaampia kuin ehdottomat totuudet.

Kaikille uskonnoille on ominaista, että niiden avulla etsitään vastauksia kysymyksiin, joihin ihmiset eivät ole muuten löytäneet vastauksia. Uskon avulla on kautta ihmiskunnan historian pyritty löytämään vastauksia esimerkiksi kysymyksiin kuolemasta ja kärsimyksestä. Uskontojen piiristä onkin löydetty vastauksia, mutta on huomattava, että eri aikakausina samankin uskonnon piirissä on vastattu samoihin kysymyksiin eri tavoin.

Uskon kautta ihmiset etsineet vastauksia elämäänsä liittyviin kysymyksiin kertomalla kertomuksia elämästä. Kertomukset ja kielikuvat ovat uskon kieltä. Jumalasta, uskosta tai elämästä ei voi oikeastaan puhua millään muulla kielellä, sillä kenelläkään ei ole lopullista totuutta elämästä.

Me länsimaiset ihmiset olemme modernin ajan lapsenlapsia, mikä merkitsee sitä, että yhteisömme on elänyt ajan, jolloin objektiivisen totuuden löytäminen kuviteltiin olevan mahdollista. Uskottiin, että tiede on keino saavuttaa kaikki lopullinen tieto maailmasta.

Modernin ajan kuvaan kuului myös, että kaikki mahdollinen on tutkittavissa tieteen keinon. Tieteen vallankumous valistuksen aikana muutti ihmisten arkielämää teollistuneissa maissa. Uusien keinojen löytyminen ympäröivän maailman tutkimiseen on avannut näkymän maailmaan, josta aikaisemmin ei edes pystytty haaveilemaan. Uteliaisuus ympäristöään kohtaan on vienyt ihmisen nuotiotulilta kuuhun ja kansan yhteisestä tajunnasta yksittäisen ihmisen mielen syvyyksiin.

Luterilainen uskon keskeinen uskomus on, että Jumala ilmoittaa itsestään Raamatussa, Jeesuksessa, luonnossa ja ihmiskunnan historiassa. Me progressiiviset kristityt myös uskomme, että tutkiessaan ympäristöään, maailmaa ja itseään, ihminen tutkii Jumalaa. Maailmassa ei ole paikkaa, josta Jumala ei löytyisi. Jumala näyttäytyy luonnossa ja ihmisten kohtaloissa. Jumalan todellisuus avautuu ihmiskunnan historiassa. Ihmiskunnan historia todistaa, että Jumalan todellisuus valtaa alaa. Rakkauden ja toisten ihmisten hyväksynnän ja kunnioittamisen lisääntyminen on osoitus Jumalan toiminnasta maailmassa.

Jumala on siis koko maailmankaikkeuden kokoinen, eikä siinä vielä kaikki: Jumala on vielä maailmankaikkeutta äärettömästi suurempi. Jumalan äärettömyys merkitsee sitä, että ihminen ei voi tietää lopullista totuutta Jumalasta. Varsinkin, kun vilkaisu maailmankartalle osoittaa, miten monin eri tavoin Jumalasta puhutaan eri puolilla maailmaa, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että minun uskoni on ainoa oikea. Tähän ajatukseen liittyen progressiiviset kristityt eivät siis etsi lopullisia totuuksia, vaan ennemminkin etsivät erilaisia tapoja elää Jeesuksen opetuksia todeksi. Jos jonkin muun uskonnon piirissä opetetaan samoin kuin Jeesus opetti, heillä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Jumala olisi tavoitettavissa myös tämän uskonnon piirissä.

Avoimuus Jumalan toiminnalle maailmassa on siis tärkeämpää kuin lopullisten totuuksien etsiminen. Progressiivisten kristityille ihmisen uteliaisuus ympärillä olevaa maailmaa kohtaan on Jumalan lahja. Jumala salaisuus avautuu tutkiessamme ympärillä olevaa todellisuutta. Totuuden sementointi antiikin ajalla kirjoitettuun kirjaan sementoi myös Jumalan antiikin aikaan. Mutta jos inhimillistä todellisuutta ollaan valmiita tutkita kaikilla mahdollisilla keinoilla, myös tässä ajassa läsnä olevan Jumalan todellisuus alkaa avautua.