Progressiivisen kristillisyyden teesi no. VII, viljele ja varjele!

Progressiivisen kristillisyyden seitsemäs teesi kuluu seuraavasti: progressiiviset kristityt pyrkivät suojelemaan ja ylläpitämään luomakunnan eheyttä.

Jumala loi maailman hyväksi. Kaikki, mitä hän teki, oli hyvää. Kuitenkin tänä päivänä ihminen omassa viisaudessaan ja kaikkivoipaisuudessaan haluaa määritellä kaiken, niin hyvän kuin pahan Jumalan puolesta. Ihminen haluaa olla Luojansa kaltainen. Ja kaikki ei enää yhtäkkiä olekaan hyvää.

Jumala antoi ihmiselle tehtävän viljellä ja varjella. Maailma ympärillä näyttää, miten hyvin ihminen on hoitanut Jumalalta saamansa tehtävän. Tämä tehtävä oli samalla informaatiota ihmiselle. Tehtävän myötä Jumala kertoi, että tämä on se alue, jolle ihminen kuuluu. Ilman luontoa ei ole ihmistä.

Juutalaisuudesta kristinuskoon periytynyt ajatus lineaarisesta aikakäsityksestä tuo merkittävän lisän ensimmäisen uskonkappaleen sisältöön, jossa tunnustetaan usko Jumalaan maailman luojana. Riippuen siitä, miten Raamattua tulkitaan, ihmisen tehtävä luonnon varjelijana saa erilaisen painotuksen.

Jos Raamattua luetaan historian kirjana, luomiskertomuksista tulee historian oppitunteja ja samalla myös Jeesuksen toinen tuleminen tulee olemaan historiallinen tapahtuma. Karrikoidusti sanoen tästä seura se, ettei luonnon suojelemisellakaan ole niin väliä, koska jossain vaiheessa maailma kuitenkin tuhoutuu. Vaikka edellä esittämäni ajatus onkin suomalaisessa kulttuurissa harvinaisempi, varsinkin yhdysvaltalaisissa kreationistipiireissä se on hyvin paljon kannatusta saanut ajatus. Toisaalta ajatus antaa hyvän ”raamatullisen perustelun” olla tekemättä mitään luonnon hyväksi.

Jos Raamatun kertomuksia luetaan vertauskuvallisina kertomuksina ihmisten kokemuksista, niin luominen kuin Jeesuksen paluu näyttäytyy aivan toisessa valossa. Progressiiviset kristityt uskovat Raamatun kertovan monissa kohdin historiallista tapahtumista, mutta että siinä on myös tekstejä, jotka on tulkittava vertauskuvina.

Tällaisia ovat monille progressiivisille kristityille niin luomiskertomukset kuin Jeesuksen toinen tuleminenkin. Jos luomiskertomukset ja Jeesuksen paluu tulkitaan progressiivisella tavalla, luonnonsuojelu ja ympäristön vaaliminen näyttäytyy aivan eri mittaluokan asioina. Miten käy tulevien sukupolvien, jotka joutuvat elämään hyväksikäytetyssä ja saastuneessa maassa, jonka heille jätämme? Miten käy eläinten jotka ajetaan pois asuinsijoiltaan ihmisen rahanhimon takia? Miten luonnon tasapaino muuttuu ihmisen syytämien saasteiden vaikutuksesta?

Motivaatiomme tehdä jotain luonnon suojelemiseksi nousee omasta suhteestamme luontoon. Onko luonto vain hyväksi käytettävää raaka-ainetta vai uskommeko, että kohtalomme on sidottu luonnon kanssa yhteen? Siinä on tuhannen taalan kysymys, kun ajatellaan ihmisen elämän jatkumista maapallolla.

Suomen luterilaisen kirkon vuonna 2008 julkaisema ilmasto-ohjelma kuvaa mielestäni hyvin myös progressiivisen teologian käsitystä Jumalan, ihmisen ja luonnon suhteista. Ohjelman teologiset lähtökohdat on ryhmitelty neljään eri kokonaisuuteen. Olen liitänyt ne tähän suoraan ilmasto-ohjelmasta. Jos joku haluaa lukea koko ohjelman, se löytyy tästä. Antakoon nämä ajatukset meille intoa tehdä oma osuutemme luonnon säilyttämiseksi.

1. Jumala on yhtä aikaa läsnä luodussaan ja sen tuolla puolen. Jumala on lähellä antaen ihmiselle toivoa, joka estää lamaantumasta haasteiden edessä.

2. Kiitollisuus: luomisen lahjoista ja kiitollisuudesta nouseva rakkaus saavat toimimaan luonnon hyväksi. Jumalan kohtaaminen luonnon hiljaisuudessa ja kauneudessa on monille suomalaisille tärkeä osa hengellisyyttä.

3. Kunnioitus: luomakunta on osallinen Luojansa pyhyydestä, mutta luonto ei ole jumala, kyse ei ole panteismistä, siitä että kaikki olisi jumalaa. Siihen mitä ihminen pitää pyhänä hän suhtautuu kunnioittaen ja ihmetellen. Kunnioittava asenne rajoittaa ihmisen ahnetta taipumusta riistää luonnonvaroja.

4. Kohtuus: kristilliseen uskoon kuuluu myös yksinkertainen elämäntapa, jossa olennaiset asiat erottuvat. Korostaessaan kohtuutta kristinusko muodostaa vastavoiman ylikorostuneelle kulutuskulttuurille. Jeesuksen julistus merkitsee kutsua kokonaisvaltaiseen elämänmuutokseen ja jatkuvaan kilvoitteluun. Hiljaisuus ja rukous antavat eettiselle toiminnalle voiman ja suunnan