"Joko - tai" vai "sekä - että"?

Keskustelut suvivirren sopivuudesta kouluihin herätti minut miettimään, mitä kaikkea on tuon keskustelun takana? Miksi suomalaisille on vaikeaa antaa toiselle tilaa olla oma itsensä? Tilanne on sama, on sitten kyseessä vapaa-ajattelijat, jotka haluaisivat muuttaa uskonnonvapauden vapaudeksi uskonnosta tai oman uskonnollisen vakaumuksensa puolesta taistelevat. Yhteistä näillä ihmisillä on tavoite muuttaa maailmaa oman ajattelun mukaiseksi. Mikään kompromissi ei kelpaa, vaan asioiden on oltava juuri niin kuin itse ajattelen. Uskon, että asia liittyy kahteen yhteiskunnalliseen ilmiöön.

Ensinnäkin se on osa 1800 – kuvun tieteellistä maailmankuvaa, jonka perusajatus on, että jokaiseen kysymykseen on olemassa vain yksi oikea vastaus. Asiat ovat aina ”joko – tai”. Tieteellisten tulosten maailmaa mullistavat näköalat loivat kuvan todellisuudesta, johon ei mahdu kuin yksi oikea tapa ajatella.

Tämä tutkijoiden kammioista lähtenyt ajatusmalli on saavuttanut vuosisatojen aikana myös muut ihmiselämän osa-alueet. Kristillinen kirkko on saanut siitä myös osansa. Kristillisen kirkon sisälle syntyi 1800 –luvulla fundamentalistisia ryhmiä, joiden mielestä heillä on hallussaan totuus uskosta ja Raamatusta. Tälle kristillisyydelle on ominaista toisten uskon vähättely ja tuomitseminen. Näen vapaa-ajattelijoiden toiminnassa jotain hyvin samankaltaista. Totuushan on, että fundamentalismin sisällöllä ei ole paljoakaan merkitystä, sillä kaikki toisinajattelijat ovat joka tapauksessa väärässä.

Fundamentalismin perusperiaatteisiin kuuluu ”joko – tai” – ajattelu. Fundamentalismia ei voi olla ilman vastapuolta. Konservatiivikristityille vihollisia ovat uudistusmieliset kristityt, vapaa-ajattelijoille Jumalaan uskovat yleensä.

Länsimainen yhteiskunta on kehittynyt edellä esitetystä modernismin ajasta jälkimoderniin aikaan, jossa ”joko – tai” - ajattelu ei enää ole yleistesti hyväksytty tapa tulkita maailmaa. Yhtenäisyyskulttuurin romahdettua ei löydy enää yhtä ainoaa oikeaa totuutta. Yhteiskunnallinen moninaisuus on uusi todellisuus, johon totutteleminen vie eri yhteisöiltä eri ajan. Suomen pohjoinen sijainti ja vähäinen asujaimisto ovat kumpikin osaltaan muokanneet suomalaista luonnetta karttamaan erilaisuutta.

Toinen yhteiskuntaan liittyvä ilmiö onkin, että suomalaiset eivät ole tottuneet erilaisuuteen. Muutos Suomessa on siis hidasta. Muutoksen hitaus näkyy rasismina ja erilaisten ihmisten syrjimisestä. Uskonnonvapauslain tiukka tulkinta, pakolaisten Suomeen pääsemisen ongelmat ja kristilliset konservatiiviset ovat kaikki mielestäni merkkejä suomalaisen mentaliteetin pohjavireestä. 

Moderni maailmakuva ja korkea erilaisuuden sietokynnys tekevät yhdessä toisten ajatusten hyväksymisen vaikeaksi. Vaikeaa on myös uuden ”sekä – että” -ajattelutavan sisäistäminen, sillä se vaatii vanhoista rakenteista irtipäästämistä. Muutos on vaikeaa varsikin silloin, kun kyseessä on osa uskonnollisia perusrakenteita.

Onneksi kirkossa on enenevässä määrin ihmisiä, jotka ovat sisäistäneet uskonnollisen moninaisuuden. He ovat sisäistäneet, että minun uskomuksistani poikkeava käsitys ei voi millään lailla mitätöisi omaa uskoni. Jokaisella on oma henkilökohtainen kuvansa ja kokemuksensa Jumalasta. Nämä kuvat voivat olla ristiriidassa keskenään, mutta ristiriitaisinakin ne ovat ihmisten kuvia Jumalasta. Mikään niistä ei yksinään kerro lopullista totuutta Jumalasta, mutta yhdessä niitä voidaan tarkastella meidän tapoinamme puhua Jumalasta.

Tilan antaminen toisten tavalla elää uskoa todeksi ei ole minulta pois, eikä se minun mielestäni ole sitä sinultakaan.