Kristuksen morsian

Katsoin televisiosta elokuvaa Kristuksen morsian ja se jätti mieleeni hyvin haikean tunnelman. Elokuva kertoo lesbonaisesta, joka kokee saavansa Jumalalta todisteen homouden syntisyydestä. Hän liittyy fundamentalistiseen seurakuntaan päästäkseen irti homoudestaan. Monien vaiheiden jälkeen hän kuitenkin ymmärtää, että hänen todellinen rakkautensa kohde ei ole mies vaan nainen.

Elokuvassa kietoutuvat yhteen toisaalta fundamentalistisen uskovien homoutta kohtaan tuntema pelko, toisaalta ahdasmielisen Raamatun tulkitsemisen homoseksuaaleissa nostama vahva vastareaktio ja toisaalta hyvin arkinen tapa suhtautua homouteen. 

Elokuva Kristuksen morsian tuo selvästi esille, miten syvällä kysymykset seksuaalisuudesta ja uskonnollisuudesta ihmisessä on. Ne ovat kummatkin niin syvällä ihmisessä, että niitä on vaikeaa tavoittaa. Ihmisten seksuaalisuuteen ja uskonnollisuuteen liittyvät ongelmat eivät ole läheskään aina selvitettävissä, koska monilla on vaikeuksia päästä tutkimaan itseään niin syvältä. Monet mieluummin elävät yhteisön antamien ohjeiden mukaan kuin lähtevät tutkimusmatkalle omiin pimeisiin nurkkiinsa.

Jokainen meistä on eksyksissä itsestään. Joillekin helpotusta tuo fundamentalismi, joillekin keskittyminen vain elämään arkista elämää. Sitten on niitä, joiden täytyy todella tietää, mitä mieltä he itse ovat. Kaksi ensimmäistä ovat helpompia tapoja selviytyä elämän kareista. Kolmas vaihtoehto on kaikkein vaativin, mutta se on tie vie itsensä syvempää tuntemiseen. Se vie siihen tilaan, josta Jeesus aikoinaan käytti sanaa Jumalan valtakunta.

Alakulo minussa heräsi varmaankin samaistumisestani niihin henkilöihin, joiden ei annettu elää omaa elämää. Nuoruuteni trauma on ollut olla sopimaton läheisteni minulle antamiin muotteihin. Kotona tein asiat melkein aina väärin ja koulussa en sopinut arkuuteni takia joukkoon, vaan jouduin kiusatuksi. Näiden kokemusteni kautta samaistuin elokuvan lesbonaisten erilaisiin tapoihin etsiä omaa identiteettiään yhteisössä, jossa heille ei ollut tilaa.

Elokuva herätti paljon ajatuksia. Päällimmäiseksi niistä jäivät kysymykset, miksi meidän pitää luokitella toisiamme omien arvojemme ja ajatustemme pohjalta? Emmekö voisi luokittelun sijaan opetella tuntemaan toistemme ajatuksia ja arvoja?

Ps. Jos joku halua katsoa elokuvan, sen voi käydä katsomassa Yle Areenassa.