Välitilinpäätös

Nyt on pienen välitilinpäätöksen aika. Olen kirjoittanut 31 kirjoitusta, jossa eri tavoin olen pyrkinyt esittelemään suomalaiselle kristillisyydelle uutta tapaa nähdä usko ja Jumala. Monet ovat ehkä kauhistuneet, miten pappi voi kirjoittaa niin kuin olen kirjoittanut. Jotkut ovat ehkä löytäneet uusia näkökulmia omaan tapaansa nähdä maailma. Jotkut ovat ehkä löytäneet itsellensä sopivamman tavan Jumalan kohtaamiseen.

Niin kuin olen monessa kirjoituksessa yrittänyt painottaa, tarkoitukseni ei ole olla taas yksi uusi opettaja, joka sanoo, miten asiat oikeasti ovat. Miellän itseni etsijäksi toisten kristittyjen joukossa. On tietenkin niitä, jotka ovat jo löytäneet lopullisen totuuden. Olen iloinen heidän puolestaan. Itse en usko kuitenkaan koskaan löytäväni lopullista totuutta. Voi olla, että puolen vuoden päästä ajattelen joistain asioista erilailla kuin nyt. 

Haluan pitää tulevaisuuden avoimena, sillä lukkoon lyöty totuus tappaa elämän. Lukkoon lyödyt totuudet Jumalasta eivät anna Jumalalle hänelle kuuluvaa tilaa, vaan ne jähmettävät Jumalan ihmisen kokoiseksi.

Minulle on selkeytynyt kaksi näkökulmaa kirjoittamiseeni. Ensinnäkin haluan olla mukana miettimässä ja kehittämässä uutta tapaa puhua Jumalasta. Olen huomannut, että ajatukseni lähtökohtana on progressiivinen kristillisyys. Se on antanut minulle sanat, joilla puhua Jumalasta tässä ajassa.

Suomalaisena pidän tärkeänä, että puhe Jumalasta nousee kristillisestä perinteestä, vaikka olen avoin muidenkin uskontojen ajatuksille. Kristinuskon perinne on meille suomalaisille tuttua ja siihen meidän pitää mielestämme lähteä. Mutta samalla meidän pitää muistaa, että olemme osa ihmiskuntaa, jonka jäsenet ovat löytäneet myös muita tapoja puhua Jumalasta. Me olemme loppujen lopuksi kaikki saman Jumalan lapsia.

Toinen näkökulma on yhteisöllisyys. En halua olla tekemässä tätä pohdintaa yksin. Jumalan kohtaaminen ja etsiminen konkretisoituu kohtaamisissa ja suhteissa. Yksin matkaa tehdessä saa juuri sellaisia vastauksia kuin haluaa. Yksin matkustaminen tekee matkanteon helpoksi, mutta oppimistulokset jäävät usein heikoikvähäisiksi. Yhdessä asioita pohtiessa joutuu asettumaan toisen asemaan ja usein myös kuulemaan sellaista, mitä ei ole tottunut kuuntelemaan, mikä tuntuu vieraalta tai jopa vastenmieliseltä. Jos olemme valmiita kuuntelemaan, nämä vieraat ja vastenmieliset ajatukset laittavat meidät arvioimaan omaa ajatteluamme. Nämä hetket ovat mahdollisuuksia oppia jotain uutta.

Matkalle kohti tulevaisuuden kirkkoa tarvitaan niin teologien kuin seurakuntalaistenkin näkökulmaa. Teologia ei ole elämästä teologeille erotettu lokero. Teologiaa, puhetta Jumalasta harrastavat kaikki ihmiset miettiessään omaa elämäänsä ja suhdettaan Jumalaan. Jotkut ovat vain opiskelleet enemmän kuin toiset. Tämä opiskelu ei tee heistä parempia ihmisiä, mutta yhden alan ammattilaisia kyllä.

Kirkko elää historian keskellä ja on hyvä tietää mistä on tulossa, jotta ei eksyisi aivan hakotielle. Jos pyrimme etsimään tapoja elää kristittynä tänä päivänä, on hyvä tuntea mennyttä ja on hyvä tuntea tätä päivää. Jonkinlainen mielikuva tulevaisuudestakaan ei olisi haitaksi, sillä silloin olemme valmiimpia muutokseen.

Minulla on unelma, että pystyisimme yhdessä rakentamaan kirkkoa, jossa olisi tilaa Jeesuksen osoittamalle rakkaudelle, jossa olisi tilaa elävän Jumalan kohtaamiselle. Tällä blogisivulla ei ehkä tehdä kirkkohistoriaa, mutta se voi toimia yhtenä paikkana, jossa erilaiset ihmiset voivat kohdata ajatuksineen ja oppia kukin jotain uutta itsestään, toisista ja Jumalasta.

Blogini motto voisi olla tästä eteenpäin Augustinuksen sanat ”Rakasta ja tee, mitä haluat”.