Älä katso sormea!

Olin muutama vuosi sitten keskustelemassa Suomi 24:n Kirkko kuulolla palstalla. Jaksoin olla siellä kaksi vuotta ja arvostan todella heitä, jotka jaksavat olla siellä edelleen. Olen käynyt lähiaikoina muutaman kerran katsomassa keskustelua ja huomasin, että palstalla ei ole päästy yhtään minnekään. Yhä edelleen samat ihmiset ovat puhumassa samoista asioista, samojen juoksuhautojen suojissa. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Yksi perustavaa laatua oleva ongelma keskustelussa palstalla on se, että, keskustelijoilla eivät ymmärrä, missä merkityksessä ihmiset sanaa usko käyttävät. Uskonnollinen usko on useimmille palstalla oleville – niin ”tosiuskoville” kuin ateisteille –on uskonnollisten lausumien todeksi uskomista. Heidän lähtökohtansa kristillisen uskon lausumiin on, että ne ovat historiallisesti totta.

Kun Raamatun ja uskonkappaleiden totuuksista tehdään historiallisia totuuksia, uskon totuudet laitetaan samalla viivalle objektiivisesti todistettavien totuuksien kanssa. Jumalan olemassaolo, luomiskertomukset, Israelin kansan historia, evankeliumeiden kertomukset Jeesuksesta ja kirkon uskontunnustukset ovat kaikki fysikaalisten tapahtumien tavoin todennettavissa joko oikeaksi tai vääräksi.

Mutta uskonnollisia väitteiden totuusarvoa ei voi perustella samalla tavalla kuin fysikaalisia tai sosiaalisia ilmiöitä. Maailmassa ei ole erotettavissa erillistä jumalallista osaa, jota voisi mitata. Ainoa uskontoon liittyvä asia, jota voidaan mitata, on ihmisten käyttäytyminen, miten ihmiset kokevat tai ajattelevat Jumalan olemassaolon tai olemattomuuden. Uskonnolliset totuudet ovat mittauslaitteiston ulottumattomissa.

Uskonnollisten uskomusten kiinnittymisellä historiaan on myös oma historiansa. Näkemys on lähtöisin reformaation ajalta, jolloin reformoidut kirkkokunnat pyrkivät selventämään sitä, miten kukin uskoo. Jokaisella oli oma tapansa uskoa, ja jokaisella oli juuri se oikea tapa uskoa. Valistuksen aikana ryhdyttiin ajattelemaan, että todellista on se, mikä pystytään todentamaan. Ajateltiin, että mitään muuta ei ole edes olemassa. Näiden ajatusten seurauksena Jumalan todellisuus, jota ei löydetty mikroskoopin tai kaukoputken avulla, siirtyi tästä maailmasta tuonpuoleiseen.

Toinen kehitysvaihe liittyi modernin tieteen syntyyn 1600 -luvulla. Tällöin usko sanan merkitykseen vaikutti ensinnäkin totuuden yhdistäminen historiallisuuteen. Toinen merkittävä asia oli ensimmäisten tieteellisesti Raamattua tutkivien ajattelijoiden Raamatun tekstien ja monien kristillisten opetusten historiallisuutta kyseenalaistavat tutkimustulokset. Raamatun repimiseksi kutsuttua tutkimusta vastustettiin siksi, että se ei hyväksynyt Raamatun ilmoitusluonnetta, vaan tutki sitä inhimillisenä kirjana. Näin vastustajien ajatus ilmoituksesta sai heidän ajattelussaan yhä vahvemman sijan ajattelussa ja kirjaimellinen tulkintatapa oli syntynyt.

Raamatussa usko merkitsee kuitenkin jotain aivan muuta kuin historiallista totuutta. Yksi uskon merkitys Raamatussa on luottamus. Vanhassa testamentissa puhutaan Jumalasta linnoituksena ja kalliona ja Jeesuskin puhui Jumalan huolenpidosta.

Sören Kirkekaard on kuvannut luottamuksena näkyvää uskoa syvän meren pinnalla kellumisena. Usko on se noste, joka pitää meidät pinnalla. Jos ryhdymme taistelemaan vastaan, me uppoamme, mutta jos me olemme rennosti, veden noste pitää meidät pinnalla.

Toinen raamatullinen merkitys uskolle on uskollisuus. Tästä parhain esimerkki on Jeesuksen vertaus palvelijoille uskotuista rahoista (Matt 25: 14-30). Usko uskollisuutena merkitsee uskollisuutta suhteessa Jumalaan. Se tarkoittaa samaa, mitä uskollisuus merkitsee ihmissuhteissakin. Usko uskollisuutena on lojaalisuutta (vertaus armottomasta palvelijasta, Matt 18: 23-34), kuuliaisuutta (Jeesuksen opetus vihollisten rakastamisesta, Matt 5: 38-48) sekä sitoutumista (vertaus kahdesta pojasta, Matt 21:28-31).

Usko ei siis ole Raamatussa historialliseen totuuteen uskomista. Tämä valistuksen aikana syntynyt ajatus on vain saanut länsimaisessa kulttuurissa niin vahvan aseman, että raamatullisille uskon merkityksille ei ole enää tilaa. Kirkko kuulolla palstalla tuli monesti lyöneeksi päätä seinään yrittäessäni selittää, mitä uskosta ajattelen. Keskustelukumppanini eivät pystyneet millään ymmärtämään, että usko voi olla jotain muutakin kuin vain historian tapahtumiin uskomista.

Entä, mistä tämänkertainen otsikko tulee? Vastaus kysymykseen löytyy Anthony de Mellon kirjasta Tyhmyyden välähdyksiä löytyvästä kertomuksesta:” Opettaja piti tehtävänään tuhota järjestelmällisesti kaikki jumaluutta koskevat opit, uskomukset ja käsitteet, sillä näitä alun perin tienviitoiksi tarkoitettuja asioita pidettiin nyt määritelminä. Hän lainasi mielellään itämaista sanontaa: ’Kun viisas osoittaa kuuta, idiootti näkee vain hänen sormensa.’ ”