Tutkimusta vai tulkintaa?

Kun valmistuin teologisesta tiedekunnasta, olin täydellä sydämellä puhumassa historiallis-kriittisen raamattututkimuksen puolesta. Kävin pitkiä väittelyjä kollegojeni kanssa siitä, miten Raamattua pitäisi tulkita. Olin yhtä kiivas raamattututkimuksen kannattaja kuin monet työtoverini olivat kirjaimellisen tulkinnan suhteen.

Suoritin pastoraalitutkintoa ensimmäisten työvuosieni aikana ja menin kirkon koulutuskeskukseen raamattutiedon pastoraalikurssille, jonka piti silloinen raamattuteologian ja hermeneutiikan kouluttaja Wille Riekkinen. Olin ollut innostunut Willen luennoista jo opiskeluaikana ja odotin innolla myös tätä pastoraalikurssia. Kurssi olikin mielenkiintoinen ja opin paljon, vaikka Wille puhui paljon minulle jo tutuista asioista.

Luento, jolla keskityttiin Raamatun tulkitsemiseen, pysäytti minut täysin. Oli kuin Wille olisi heittänyt kasvoilleni märän rätin. Hän nimittäin esiteltyään erilaisia Raamatun tulkitsemistapoja sanoi, että mikään näistä ei ole enemmän oikea kuin toinen.

Miten niin historiallis-kriittinen tulkinta ei olisi se ainoa oikea, muistan ajatelleeni. Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Tämän lisäksi Wille sanoi, että historiallis-kriittinen tutkimus metodi ei ole edes Raamatun tulkitsemistapa, vaan nimensä mukaisesti metodi tutkia Raamattua.

Siinä sitten sitä oltiin, vähän niin kuin housut kinttuihin vedettynä. Tuore pappi suurta intohimoa tulvillaan olisi halunnut saarnata raamattututkimuksen oikeaa oppia ja sitten hänen arvostamansa opettaja sanoo, ettei se ole edes mitenkään arvotettavissa. Se on vain metodi!

Vuosien mittaan olen ymmärtänyt ja sisäistäyt Willen opetuksen. Todellakin eksegetiikan kysymyksen asettelussa ei ole kysymystä, miten minä tutkimuksen alla olevasta tekstistä ajattelen, vaan, mitä tuon tekstin kirjoittaja ja lukijat ovat tekstistä ajatelleet. Hermeneutiikan avulla etsitään sitten vastauksia kysymykseen, mitä minä Raamatun teksteistä ajattelen.

Se, mitä me ajattelemme Raamatun tekstien synnystä, viitoittaa tietä siihen, miten me Raamatun tekstejä tulkitsemme. Edellisessä blogissani kirjoitin Raamatun virheettömyyteen uskomisesta. Usko Raamatun virheettömyyteen kuuluu samalle tasolle eksegetiikan kanssa, sillä kumpikin pyrkii kertomaan jotain Raamatun olemuksesta. Niin eksegetiikka kuin Raamatun virheellisyyteen luottaminenkaan ei kerro mitään siitä, miten yksittäinen Raamatun lukija tulkitsee Raamatun tekstejä.

Jokainen Raamatun lukija itse päättää, mitä merkityksiä hän antaa Raamatun teksteille. Nämä merkitykset eivät ole määriteltävissä oikeiksi tai vääriksi, sillä ne nousevat lukijan omasta elämänkokemuksesta.

Raamattua voi siis lukea fundamentaalisesta, eksistentiaalisesti, psykologisesti, esimerkiksi Jungin mukaan, vapautuksen teologiaan tai mustaan teologiaan sitoutuen. Eri tulkintatapoja voisi luetella leegion ja kaikki olisivat kuitenkin samalla viivalla, koska ihmisten kokemuksia ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Oma tulkinta on aina lähinnä sydäntä, mutta niin on tuolla vieressä seisovallakin.