Väärä kartta vai väärä todellisuus?

Ihminen on aina tehnyt karttoja. Näin on päästy monimutkaisia reittejä paikasta toiseen useampaankin kertaan, eikä ole tarvinnut muistaa jokaista risteystä tai niemen nokkaan. Joskus kartat ovat pitäneet yhtä maaston kanssa, mutta aina silloin tällöin on joko vahingossa tai tahallaan tehty kartasta sellainen, että se ei pidä yhtä todellisuuden kanssa. Jälkimmäisestä on esimerkkinä facebookissakin kiertänyt kartta maanosien todellisista koista. Afrikka on länsimaisissa kartoissa kuvattu paljon todellisuutta pienemmäksi. Olisiko valkoisen rodun paremmuutta yritetty jotenkin pönkittää, tiedä häntä?

Navigaattorit ovat tulleet autoilijoiden avuksi. Käytän sellaista itsekin, pitkillä matkoilla pitääkseni huolen siitä, etten aja ylinopeutta ja työssäni löytääkseni oikeaan osoitteeseen. Laitteiden alkutaipaleella matkat eivät sujuneet ongelmitta. Usein kuulin kertomuksia, miten navigaattori oli opastanut matkalaiset joko aivan väärään paikkaan tai niin kuin kerran eräitä matkalaisia navigaattori oli opastanut kääntymään autolla metsäpolulle, jossa juuri ja juuri mahtui kävelemään.

Ihmiselläkin on oma karttansa. Aivoihin on talletettuna ihmisen jokainen eletty päivä ja jokainen ajateltu ajatus. Ne kertovat omistajalleen, miten hänen pitää eri tilanteissa toimia. Tämä kartta on syntynyt lapsuuden, nuoruuden ja aikuiseksi kasvamisen vuosina. Oman karttansa avulla aikuinen suunnistaa eteenpäin, arvioiden, miten erilaisiin tilanteisiin pitäisi reagoida. Kartta ei koostu vain perheen piirissä opituista asioista, vaikka perheen osuus onkin merkittävä, vaan se sisältää myös yhteiskunnan ja uskonnollisen ilmapiirin tuomia merkintöjä.

Kartta luo pohjan kaikelle tekemiselle. Se tekee meistä sellaisia kuin olemme ja sen mukaan me teemme päivittäiset valintamme. Millaisista vaatteista pidämme, millaista ruokaa haluamme syödä, millaiset ihmiset ärsyttävät meitä.

Kartta toimii kunnolla, jos se vastaa ympäröivää todellisuutta. Ajan kuluessa voi käydä niin, että todellisuus ei enää vastaa karttaa ja karttaa pitäisi päivittää. Näin tehdään maastokarttojenkin osalla. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan pysty päivittämään karttaansa todellisuuden mukaiseksi. Kartan tiedot ovat painautuneet niin vahvasti selkäytimeen, että niitä on mahdotonta muuttaa, vaikka todellisuus ei näyttäisikään enää vastaavan karttaa.

Jos kartta ei pidä yhtä todellisuuden kanssa, on syytä tehdä jotain, sillä liian suuri ristiriita sairastuttaa ihmisen. Jokainen meistä elää omalla tavallaan vääristynyttä todellisuutta, mutta niin kauan kuin siitä ei ole suurta haittaa itselle, elämä voi jatkua eteenpäin.

Miten pitäisi toimia silloin, kun todellisuus ja kartta eivät enää pidä yhtä? Tilanteessa näyttäisi olevan kaksi eri vaihtoehtoista toimintatapaa. Voi joko pitää kiinni kartastaan ja tehdä todellisuudesta karttaa vastaavia tulkintoja tai sitten pysähtyä tutkimaan, karttaa ja pohtia mitä muutoksia siihen pitäisi tehdä, jotta se vastaisi todellisuutta paremmin. 

Kirkollisessa keskustelussa tuttu vastakkainasettelu vanhoillinen vastaan uudistusmielinen on esimerkki edellä mainittujen kahden ajattelutavan törmäyksestä. Klassista kristillistä tulkintaa kannattavat, ovat sitä mieltä, että antiikin maailmankuvaan perustuvat opinkappaleet vastaavat edelleen hyvin todellisuutta. Samalla hetkellä toinen kristittyjen joukko on sitä mieltä, että ympäröivä todellisuus on muuttunut niin paljon, että karttaan on pakko tehdä muutoksia. Klassisesti tulkitut kristilliset opit eivät ole enää ymmärrettäviä postmodernissa maailmassa, vaan kristillinen sanoma tuotava esille ymmärrettävällä tavalla.

Kirkko yhteisönä elää siis myös kartan päivittämisen aikaa. Kirkolla on kaksi vaihtoehtoa. Joko se ottaa ympärillä tapahtuneen maailmankuvan muutoksen tosissaan tai sitten se odottaa millaiseksi pienen piirin jutusteluksi se kutistuu. Tuo aika on käsillä silloin, kun tällä hetkellä aktiivisten seurakuntalaisten ikäluokat ovat päättäneet maallisen vaelluksensa. Kirkon työntekijöiltä vaaditaan rohkeutta ottaa ympäröivä maailma tosissaan ja oman karttansa päivittäminen.

Olen ilolla huomannut, että niin kirkon johtajistossa kuin kentälläkin on yhä enenevässä määrin työntekijöitä, jotka ovat ottaneet muutokset vakavasti. Kirkolla on siis vielä toivoa.

Mieluummin siis ajanmukainen todellisuus siihen sopivan kartan kanssa, kuin väärä todellisuus väärän kartan kanssa!