Ihminen on aina tehnyt karttoja.
Näin on päästy monimutkaisia reittejä paikasta toiseen useampaankin kertaan,
eikä ole tarvinnut muistaa jokaista risteystä tai niemen nokkaan. Joskus kartat
ovat pitäneet yhtä maaston kanssa, mutta aina silloin tällöin on joko vahingossa
tai tahallaan tehty kartasta sellainen, että se ei pidä yhtä todellisuuden kanssa.
Jälkimmäisestä on esimerkkinä facebookissakin kiertänyt kartta maanosien todellisista
koista. Afrikka on länsimaisissa kartoissa kuvattu paljon todellisuutta pienemmäksi.
Olisiko valkoisen rodun paremmuutta yritetty jotenkin pönkittää, tiedä häntä?
Navigaattorit ovat tulleet autoilijoiden
avuksi. Käytän sellaista itsekin, pitkillä matkoilla pitääkseni huolen siitä,
etten aja ylinopeutta ja työssäni löytääkseni oikeaan osoitteeseen. Laitteiden
alkutaipaleella matkat eivät sujuneet ongelmitta. Usein kuulin kertomuksia, miten
navigaattori oli opastanut matkalaiset joko aivan väärään paikkaan tai niin
kuin kerran eräitä matkalaisia navigaattori oli opastanut kääntymään autolla metsäpolulle,
jossa juuri ja juuri mahtui kävelemään.
Ihmiselläkin on oma karttansa. Aivoihin
on talletettuna ihmisen jokainen eletty päivä ja jokainen ajateltu ajatus. Ne
kertovat omistajalleen, miten hänen pitää eri tilanteissa toimia. Tämä kartta
on syntynyt lapsuuden, nuoruuden ja aikuiseksi kasvamisen vuosina. Oman karttansa
avulla aikuinen suunnistaa eteenpäin, arvioiden, miten erilaisiin tilanteisiin
pitäisi reagoida. Kartta ei koostu vain perheen piirissä opituista asioista,
vaikka perheen osuus onkin merkittävä, vaan se sisältää myös yhteiskunnan ja uskonnollisen
ilmapiirin tuomia merkintöjä.
Kartta luo pohjan kaikelle
tekemiselle. Se tekee meistä sellaisia kuin olemme ja sen mukaan me teemme
päivittäiset valintamme. Millaisista vaatteista pidämme, millaista ruokaa
haluamme syödä, millaiset ihmiset ärsyttävät meitä.
Kartta toimii kunnolla, jos se
vastaa ympäröivää todellisuutta. Ajan kuluessa voi käydä niin, että todellisuus
ei enää vastaa karttaa ja karttaa pitäisi päivittää. Näin tehdään
maastokarttojenkin osalla. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan pysty päivittämään
karttaansa todellisuuden mukaiseksi. Kartan tiedot ovat painautuneet niin
vahvasti selkäytimeen, että niitä on mahdotonta muuttaa, vaikka todellisuus ei
näyttäisikään enää vastaavan karttaa.
Jos kartta ei pidä yhtä todellisuuden
kanssa, on syytä tehdä jotain, sillä liian suuri ristiriita sairastuttaa
ihmisen. Jokainen meistä elää omalla tavallaan vääristynyttä todellisuutta, mutta
niin kauan kuin siitä ei ole suurta haittaa itselle, elämä voi jatkua eteenpäin.
Miten pitäisi toimia silloin, kun
todellisuus ja kartta eivät enää pidä yhtä? Tilanteessa näyttäisi olevan kaksi
eri vaihtoehtoista toimintatapaa. Voi joko pitää kiinni kartastaan ja tehdä todellisuudesta
karttaa vastaavia tulkintoja tai sitten pysähtyä tutkimaan, karttaa ja pohtia
mitä muutoksia siihen pitäisi tehdä, jotta se vastaisi todellisuutta paremmin.
Kirkollisessa keskustelussa tuttu
vastakkainasettelu vanhoillinen vastaan uudistusmielinen on esimerkki edellä
mainittujen kahden ajattelutavan törmäyksestä. Klassista kristillistä tulkintaa
kannattavat, ovat sitä mieltä, että antiikin maailmankuvaan perustuvat opinkappaleet
vastaavat edelleen hyvin todellisuutta. Samalla hetkellä toinen kristittyjen
joukko on sitä mieltä, että ympäröivä todellisuus on muuttunut niin paljon,
että karttaan on pakko tehdä muutoksia. Klassisesti tulkitut kristilliset opit eivät
ole enää ymmärrettäviä postmodernissa maailmassa, vaan kristillinen sanoma tuotava
esille ymmärrettävällä tavalla.
Kirkko yhteisönä elää siis myös kartan
päivittämisen aikaa. Kirkolla on kaksi vaihtoehtoa. Joko se ottaa ympärillä tapahtuneen
maailmankuvan muutoksen tosissaan tai sitten se odottaa millaiseksi pienen
piirin jutusteluksi se kutistuu. Tuo aika on käsillä silloin, kun tällä hetkellä
aktiivisten seurakuntalaisten ikäluokat ovat päättäneet maallisen vaelluksensa.
Kirkon työntekijöiltä vaaditaan rohkeutta ottaa ympäröivä maailma tosissaan ja
oman karttansa päivittäminen.
Olen ilolla huomannut, että niin
kirkon johtajistossa kuin kentälläkin on yhä enenevässä määrin työntekijöitä,
jotka ovat ottaneet muutokset vakavasti. Kirkolla on siis vielä toivoa.
Mieluummin siis ajanmukainen todellisuus
siihen sopivan kartan kanssa, kuin väärä todellisuus väärän kartan kanssa!
On varmasti aiheellista pohtia tuota muutosta ja siihen suhtautumista. Muutos on epäilemättä edessä ja luterilaisen kirkon toimintatapoja on varmasti syytä pohtia. Kaikesta huolimatta toivon, ettei ihmiskadonkaan uhalla puututa aivan niihin perimmäisiin kysymyksiin ja lähdetä muokkaamaan koko luterilaisen kirkon oppia ja ajatusta sen mukaan, mitä enemmistö haluaa. Minä uskon, että meidän kirkolla on hyvinkin toivoa!
VastaaPoistaKyse ei ole kristillisen oppi ei ole demokraattinen systeemi, jossa mennään enemmistön mielipiteen mukaan. Pyrkimykseni ei ole puuttua perimmäisiin kysymyksiin muuten kuin sanoittamalla niitä niiden alkuperäisellä tavalla. 2000 vuoden aikana on kristilliseen oppiin tullut paljon sellaisia asioita, joita siinä alunperin ei ollut. Näyttää siltä, että nämä historian lisät juuri estävät ihmisiä ymmärtämästä kristillisen sanoman todellista tähtäyspistettä.
PoistaUskon myös, että kirkolla on vielä toivoa, mutta se vaatii luopumista yhden totuuden ajamisesta, sillä sen aika on ohi.
Epäilyt kartantekijöiden motiiveista oli mielenkiintoisia, mutta vahvasti metsän puolella.
VastaaPoista(Maailman)kartan teossa on hyvin suuri ongelma siinä, että pitäisi saada pallomainen pinta esitettyä tasona. Yleisimmin käytetyssä projektiossa Afrikka on tosiaan liian pieni, tai oikeastaan Eurooppa liian iso. Eurooppaa on venytetty, jotta pallo saataisiin tasoksi. Näin on saatu kartta, jossa suunnat on oikein, mutta etäisyydet väärin. Muitakin projektioita on, mutta kaikissa on virheitä joko kokojen ja etäisyyksien tai sitten suuntien suhteen. Mitä pienempää aluetta kartoitetaan, sitä pienempiä virheet on ja päinvastoin.
Yksi mahdollisuus on se, että Eurooppa on pitänyt piirtää suuremmaksi, jotta Euroopan osuus kartasta on saatu tarkemmaksi.
VastaaPoista