Kun esinettä katsoo eri näkökulmista, se
näyttää erilaiselta. Pallo näyttää erilaiselta sen mukaan katsooko sitä sisä-
vai ulkopuolelta. Katu näyttää erilaiselta sen mukaan katsooko sitä katutasolta
vai 20 kerroksisen talon katolta. Samoin on asioiden kanssa. Esimerkiksi yhteiskunnallinen
tilanne näyttää erilaiselta sen mukaan katsooko sitä kokoomuspoliitikon vai
vasemmistolaisen silmin.
Asiat saavat erilaisia merkityksiä riippuen
siitä, kuka niitä katsoo, samoin on sanojen laita. Sanat ovat pelkkiä merkkijonoja
siihen asti, kunnes joku lukee ne. On aivan sama lukeeko ihminen Raamattua,
keittokirjaa vai puhelinluetteloa, lukija aina tulkitsee lukemaansa.
Samalla tavalla kuin nimi puhelinluettelossa,
myös esimerkiksi sana ”auto” tuo jokaiselle lukijalle mieleen omanlaisen auton,
sen mukaan millaisia autoja hän on elämänsä aikana nähnyt. Todennäköisyysprosentti
sille, että kaksi ihmistä ajattelisi aivan samanlaista auto, sen merkkiä,
mallia, väriä ja teknisiä yksityiskohtia on minimaalinen.
Mikä lienee todennäköisyysprosentti sille,
että kaksi ihmistä määrittelisi Jumalan identtisesti? Se taitaa olla vähintään
yhtä pieni kuin auton tapauksessa. Puhuttaessa Jumalasta ei sanoja voi käyttää samalla
tavalla kuin auton teknisistä yksityiskohdista keskusteltaessa.
Puhe Jumalasta on aina puhetta omasta
kokemuksesta. Käsitys Jumalasta koostuu kasvatuksesta ja omista kokemuksista. Oma
elämänhistoria vaikuttaa käsitykseen maailmasta ja muokkaa myös jumalakuvaa.
Joskus kokemukset ovat niin vahvoja ja saatu opetus niin yksiselitteistä, että
käsityksemme tuntuvat ainoalta mahdolliselta.
Syntyminen ja kasvaminen jonkin tietyn
kirkkokunnan tai kirkon piirissä on usein itseään toteuttava ennuste. Usein
juuri tämän yhteisön ajatuksista tulee sopia juuri minulle - jos ei sitten
jossain vaiheessa muualta tulleet vaikutteet ohjaa eroon yhteisön tavasta uskoa.
Mutta ajatellaanpa kahta ihmistä, jotka
kumpikin ovat syntyneet eri kirkon piirissä olevien vanhemmille. Kumpikin
kasvatetaan kunnioittaman tuon yhteisön elintapaa ja uskomuksia ja he ovat sitä
mieltä, että juuri heidän uskonyhteisönsä uskoo oikein. Kumpi on oikeassa
uskossa vai pystyykö sitä selvittämään millään mittareilla?
Entä, onko eri kristillisten kirkkokuntien, kirkkojen
tai herätysliikkeiden opetus Jumalasta laitettavissa objektiiviseen paremmuusjärjestykseen?
Tai jos laajennetaan ajatusta koskemaan eri uskontoja. Miten on, pystyykö joku
toimimaan tuomarina, kun etsitään sitä ”oikeaa” uskontoa? Tuomarin pitäisi olla
sellainen, joka on koko kysymyksenasettelun ulkopuolella. Hänellä ei saa olla
mitään kytköksiä mihinkään suuntaan. Eipä taida tällaista ihmistä löytyä.
Mihin oikeastaan pyrin tällä kaikella?
Tarkoitukseni on tuoda esille uskoon liittyvä ongelma, jos asetamme uskoon
liittyvät kysymykset vierekkäin mitattavissa olevien kysymysten kanssa.
Usko on sidoksissa maailmaan, jossa elämme. Usko Jumalaan saa erilaisia
muotoja, riippuen siitä, missä päin maailmaa ihmiset elävät, millaisista
yhteiskunnallisista lähtökohdista he tulevat tai millaisessa yhteisössä ihmiset
elävät. Uskoa Jumalaan ei voi mitata ja laittaa paremmuusjärjestykseen, sillä
me olemme jokainen itse osa mitattava maailmaa. Uskonnäkemysten vertailija
tekee itsestään paroni von Münchausenin pelastamassa itseämme tukasta nostaen.
Jumala näyttäytyy eri puolilla maailmaa
erilaiselta, mutta on loppujen lopuksi sama. Uskontoja
yhdistävät asiat ovat juuri niitä, jotka yhdistävät muutenkin ihmisiä
kaikkialla maapallolla. Ihmiset kaipaavat hyväksyntää ja rakkautta, tasa-arvoisuutta
ja oikeudenmukaisuutta, kysytään asiaa sitten mistä päin maapalloa tahansa. Se,
että nämä asiat eivät toteudu, ei ole kuitenkaan Jumalan vika.
Olenko ateisti, kun ajattelen näin? Jonkun
mielestä olen, itse en kuitenkaan ajattele niin. Uskonnollista elämää ja
keskustelua seuranneena olen tullut siihen tulokseen, että jokainen ihminen näkee
Jumalan oman elämänkokemuksensa, kasvatuksensa ja ajattelunsa pohjalta. Jumala
on enemmän kuin uskontojen lausumat Jumalasta, enemmän kuin kirkkojen uskontunnustukset
tai eri uskontojen pyhät kirjat. Jumala on jotain, mistä nämä kaikki puhuvat, jotain,
minkä ihminen sisimmässään tunnistaa ja joka vaatii tulla ilmaistuksi sanoin,
musiikkina, tanssina, maalauksena. Ihmisen puhe Jumalasta on totta ja se pitää
ottaa vakavasti, vaikka se samalla onkin aina subjektiivinen ja likiarvo
jumalallisesta todellisuudesta.
Hieno kirjoitus - kiitos!
VastaaPoista